keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Aitasta isompaan mökkiin

Olemme viettäneet kesät pienessä n. 12 neliön aitassa, josta olen kertonut aikaisemmin. Tänä keväänä siirryimme isompaan mökkiin ja siskoni miehensä kanssa aittaan. Aitta on ollut minun käytössäni 10-vuotiaasta saakka ja se on ollut minulle erittäin tärkeä paikka. Remontoimme aitan muutama kesä sitten sekä ulkoa, että sisältä. Siitä tuli todella soma pieni kesä-asunto, jossa viihdyimme erittäin hyvin. Pienihän se on, mutta ulkonahan sitä kesällä ollaan. Aitassa on kuitenkin kaikki ruuanlaittomahdollisuudet jääkaapista kahvinkeittimeen ja mikroon ja nukkumapaikat kolmelle.

Aitta

Aitan keittiöstä

Vähän oli haikea fiilis luopua aitasta, jonka olin rakkaudella sisustanut, mutta päädyimme tähän ratkaisuun, koska meitä on kolme ja poikamme on kasvanut jo isoksi (9v.). Olen myös iloinen siskoni puolesta, hän pääsee ensimmäistä kertaa laittamaan jotain omaa. Ja toisekseen meitä odottaa uusi projekti, pääsemme remontoimaan tätä isompaa mökkiä. Nautin todella paljon kaikesta uudistamisesta mm. maalaamisesta ja sisustamisesta. Mökissä on paljon vanhoja huonekaluja, jotka saavat pian maalia pintaansa. Niistä lisää myöhemmin.

Isompi mökki

Mökki on kooltaan n. 55 neliötä, kuisti, iso tupa, keittiö ja makuuhuone. Sisätiloissa ei ole tehty mitään pariinkymmeneen vuoteen, joten pieni päivitys on paikallaan. Tarkoitus on tehdä pientä pintaremonttia. Viime kesänä maalasimme sen ulkopuolelta ja keväällä aloitimme terassin rakentamista. Terassi onkin jo melkein valmis vain muutamat rappuset ja kaiteet puuttuvat. Laitan valmiista terassista kuvia myöhemmin.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Pöytäprojekti

Pöytäprojekti jatkuu ja vielä pitäisi tehdä penkki. Tältä pöytä näyttää kun se on öljytty kelonharmaalla puuöljyllä. Tosin kuvassa se on vielä märkä, joten väri saattaa vielä vaalentua kun se kuivuu.



Ostin pehmusteita, kaitaliinan, kynttilöitä ja yrttiruukkuja, joilla somistan pöydän. Lisäksi ostin terassille kaksi isoa pajuruukkua, joihin laitan valkoisia hortensioita sekä pajuisen parkekelaatikon, joka tulee kuistin ikkunan alle.

  • raidalliset pehmusteet tekstillä, H&M 7,95€/kpl
  • tähdelliset ja farkkupehmusteet, Hemtex, 7, 95€/kpl
  • kaitaliina, H&M 7,95€
  • yrttiruukut, Ikea 0,95€/kpl
  • isot pajukorit, Plantagen 19,95€/kpl
  • paju parvekelaatikko, Kodin ykkönen 14,95€/kpl
  • kynttilät, Tiimari
  • Wasp trap-koristepullot, Sokos 5,95€/kpl

Mukavaa viikonloppua!

Ps. Toivottavasti huomenna ei sada vettä, että pääsen ulos maalaamaan huonekaluja. Kerron niistä sitten lisää kun saan jotain aikaiseksi.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Perennapenkki veneessä

Muutama kesä sitten mietin mitä tekisimme vanhalle veneelle, jolla ei ole pitkään aikaan päässyt vesille. Keksin, että teen siitä kukkapenkin. Raahasimme äitini kanssa veneen rannasta ylös tontin yläosaan parkkipaikalle, jotta vene näkyy ensimmäisenä kun ajetaan tontille.


Tilasin muutamia perennoja juurakkoina Viherpeukaloilta ja osan siirsin muualta tontilta. En todellakaan ole mikään viherpeukalo ja yleensä kaikki minun hoidossani olevat kasvit kuolee hetkessä. Ensimmäisenä ja toisena kesänä ei kovin moni kasvi kukkinut, mutta nyt kolmantena kesänä näyttää jo aika kivalta. Aina on jotain väriä, kun kaikki kukkii vähän eri aikaan. Täytyy myöntää, että äitini on auttanut penkin kanssa, minun taidoillani se ei olisi onnistunut.


Myös toinen projekti on käynnissä. Kävimme aamulla puutavaraliikkeessä hakemassa vähän lisää lautoja terassin rappusiin. Rappuset ovat melkein valmiit. Laitan niistä kuvia myöhemmin. Lisäksi haimme puuta ulkopöytään, jonka siis teimme itse. Tässä muutama kuva pöytäprojektista. Pöydän koko on 240 cm x 100 cm. Huomenna olisi tarkoitus öljytä pöytä kelonharmaalla Tikkurilan Valtti puuöljyllä.



Tuli muuten aika paljon edullisemmaksi tehdä pöytä itse, kuin ostaa valmiina. Laskin, että pöydälle ja penkille tuli hintaa n. 70 euroa. Isot ulkopöydät maksavat kaupassa toista tuhatta euroa ja lisäksi itse tekemällä pöydästä saa sellaisen kuin itse haluaa. Kuvassa näkyvät myös mainitsemani Ikean Falster-tuolit. Toiselle puolelle pöytää tulee penkki ja toiselle puolelle tuolit. Olen myös ostanut ihania pehmusteita tuoleihin ja penkkiin. Laitan niistä kuvia myöhemmin.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Terassiprojekti

Taas on päästy siihen vuodenaikaan, että pääsee mökille laittamaan paikkoja kesäkuntoon. Olemme muutaman kerran jo käyneet tänä keväänä mm. haravoimassa ja terassilautoja viemässä. Tänä keväänä on siis tiedossa terassiprojekti. Viime viikonloppuna pääsimme hyvään vauhtiin ja saimme rungon ja päällilaudoituksen tehtyä. Vielä pitäisi tehdä rappusia ja kaiteet.



 Terassin koko on n. 40 m2. Tässä muutama kuva rakennusvaiheesta. Kuvat on otettu kännykällä, joten kuvien laatu ei ole kovin hyvä. Laitan lisää kuvia kun terassi on valmis. Tarkoitus on tehdä itse pitkä lankkupöytä ja penkki sekä hankkia neljä tuolia, joten kahdeksan henkeä pitäisi hyvin mahtua ruokailemaan.

Falster-tuolit (59€/kpl) käsinojalla hankimme jo Ikeasta. Vielä pitäisi hankkia ruukkuja ja ehkä samaa sarjaa olevat aurinkopedit.



Mukavaa viikonloppua! Ensi viikonloppuna tämä projekti jatkuu!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kevät tulee...

… ja sisustusinto sen mukana. Ihana kevätfiilis ja taas tekee mieli sisustaa ja ostaa kaikkea uutta.

Ostin ihania kevätkankaita ja ajattelin tehdä niistä mm. uusia koristetyynyjä. Eikö olekin ihania! Jotkut ehkä tykkäävät värikkäämmistä, mutta minulla on nyt menossa hillitympi värikausi. Ehkä laitan sisustukseen sitten jotain pieniä väriläikkiä; kukkia,kynttilöitä, koriste-esiteitä, tauluja, kuvia yms.


Ostin myös tämän ihanan Paris- tyynyn Hemtexistä, jonka hinta oli 19,95 €. Harvoin ostan tyynyjä, yleensä tulee tehtyä niitä itse. Ja tuleehan se myös paljon edullisemmaksi kun tekee itse. Tätä ihanaa raitakangasta ostin Ikeasta. Hinta 5,95 €/ metri. Siinä on tosi kiva vanhanajan tunnelmaa henkivä raitakuvio. Ajattelin päällystää sillä mökillä olevan vanhan puusohvan, kun olen sen ensin kunnostanut ja maalannut.


Kukkakankaat ovat myös Ikeasta ja niistä teen koristetyynyjä. Hinta 5,95 €/metri.


Lisäksi löysin omasta kangasvarastostani nämä sinisensävyiset kukkakankaat. Niistä tulee verhot, pöytäliina ja koristetyynyjä mökille. Ostan usein poistopisteistä alennettuja verhoja, pöytäliinoja ym. kankaiksi, joista sitten ompelen omia juttuja (ei tule kankaalle paljoakaan metrihintaa).


Ostin myös Sokokselta kaksi Country-tyynynpäällistä, koska ne ovat kauniit ja juuri oikeaa värimaailmaa. Hinta 5,95 €/kpl.

Tässä vielä vinkki kaikille, joita kiinnostaa vanhan talon kunnostaminen. Ratula on myyty ja  Anu Harkki perheineen kunnostaa vanhaa 1930-luvulla rakennettua maalaistaloa Kurulaa. Tässä linkki:  http://kotoliving.fi/villakettu/

Toinen mielenkiintoinen blogi, jota seuraan, kertoo elämästä Korson asemalla. Perhe kunnostaa aseman vanhaa asuinkasarmia kodikseen. Tässä linkki: http://www.korsonasema.blogspot.com/

Yritän saada nämä linkit ja muitakin tuonne sivupalkkiin, mihin ne oikeasti kuuluvat.

Ihanaa kevättä kaikille lukijoille!

perjantai 10. helmikuuta 2012

Kaunis alppikylä Itävallassa




Olimme lomailemassa Itävallan Alpeilla ja otin muutamia kuvia taloista, jotka olivat mielestäni erittäin kauniita. Bad Gasteinin arkkitehtuuri poikkeaa Itävallan muista alppikylistä. Suurin osa kivirakennuksista on rakennettu vuosina 1850–1930, ja ne edustavat osittain jugendia ja osittain nykyaikaa.

Hotellimme


Kylä sijaitsee 1 100 metrin korkeudella. Viihtyisään Gasteiner-laaksoon suuntaavat hiihtofriikit joka puolelta maailmaa nauttimaan rinteistä ja tietenkin kuumista lähteistä, jotka tekevät Bad Gasteinista yhden Euroopan harvoista ”oikeista” kylpyläkohteista. Bad Gastein sijatsee n. puolentoista tunnin matkan päässä Salzburgista.


Bad Gasteinin asema


Mukavaa viikonloppua!

torstai 5. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, uudet kujeet

En ole vähän aikaan tehnyt tänne juttuja. Tähän vuoden aikaan tulee aika vähän tehtyä remontteja ja huonekalun kunnostusta ynnä muuta. Kotona ei oikein mahdu näitä tekemään, joten odotan jo kevättä, että pääsen taas mökille maalaamaan ja kunnostamaan vanhoja huonekaluja. Paljon on uusia projekteja tulossa. Tässä yksi piristävä kesäkuva.


Myös kotimme kunnostus alkaa keväällä, ei mitään suurta, pientä laittoa vaan mm. aidan maalausta. Laitamme kesän jälkeen kotimme myyntiin ja alamme etsimään uutta kotia. Toiveena on omakotitalo, ei kovin suuri, mutta meille sopiva. Rakentamistakin mietimme muutama vuosi sitten ja tonttikin oli jo katsottuna, mutta päätimme mieheni kanssa, että jätetään rakentamishommat väliin ja ostetaan valmis talo. Remontoidaan sitä vaikka sitten oman maun mukaiseksi. Olen jo pidemmät aikaa seurannut asuntomarkkinoita alueella, jonne on tarkoitus muuttaa. Saa nähdä mihin suuntaan asuntojen hinnat liikkuvat tämän vuoden aikana. Olemme käyneet muutamia asuntoja katsomassa, joten meillä on jo hyvä tuntuma siihen millaisia taloja on tarjolla ja millä hinnalla. Ensi syksynä siis tällainen projekti tiedossa.

Onnea vuodelle 2012!