Näytetään tekstit, joissa on tunniste terassi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terassi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Terassi

Muutama kuva kodin terassista, joka valmistui viime kesänä. Kuvissa ei ikävä kyllä oikein välity se, miten kauniisti syreenit, omena- ja kirsikkapuut reunustavat terassia. Terassi sijoittuu etelään ja länteen päin. Terassilla on auringonotto- ja ruokailualue sekä pari pienempää pöytäryhmää, jotka eivät näy kuvissa. Tästä pääset katsomaan miltä terassi näytti aikaisemmin ja rakennusvaiheessa.


Terassi öljyttiin tänä kesänä ensimmäisen kerran ruskealla Valtti-terassiöljyllä. Hankimme kuusi isoa ruukkua Ikeasta, johon laitoimme timanttituijia. Lisäksi laitoin yhteen siniseen keraamiseen ruukkuun laventelia ja muuta sinistä ja valkoista kesäkukkaa (nimiä en muista). Pöytä ja penkit ovat kierrätystiikkiä ja ne on hankittu Vepsäläiseltä viime syksyn alennusmyynneistä.

Istuintyynyjen päälliset sekä pöytäliinat ompelin itse kolmesta erilaisesta sinivalkoisesta kankaasta. Yhdet istuintyynyt tilasin Ellokselta. Aurinkotuolit ja pikkupöytä on myös hankittu Ikeasta. Terassiin upotettiin kuusi isoa led-valaisinta, jotka valaisevat ylöspäin kauniisti puiden oksia. Pimeällä terassi näyttää ihan salaiselta puutarhalta.



Mukavaa sateista maanantaita! Kyllä ne kelit vielä paranee!

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Terassin rakentaminen alkoi

Päätimme sitten kuitenkin rakentaa terassin ennen keittiön uusimista. Keittiö oli listalla ensimmäisenä, mutta näin kesän tullen terassi tuntui tärkeämmältä. Meillä oli jo ennestään pieni terassi, mutta tarkoitus on tehdä tilalle kokonaan uusi terassi ja vähän laajentaa sitä. Tässä muutama kuva vanhasta terassista.



Vanha terassi oli ihan toimiva, mutta aika huonossa kunnossa. En myöskään pitänyt yhtään "piparkakku" -aidasta. Se sai lähteä ensimmäisenä. Aloitimme urakan vanhan terassin purkamisella. Sen jälkeen mieheni kaivoi 18 kuoppaa uusille perustuksille. Se oli projektin kovin homma. Levitimme suodatinkankaan koko terassin alle, jotta rikkaruohot eivät ala kasvamaan terassin läpi. Sen jälkeen alkoi rungon rakentaminen.


Vanha terassi saa lähteä...

Uuden terassin runko on jo kokonaan valmis ja päällilaudoitusta on jo aloitettu. Vertailimme puutavaran hintoja eri toimittajilta. Melkein kaikilla on aika saman hintaista, riippuen siitä, että millaista terassilautaa haluaa. Valitsimme ruskean uritetun terassilaudan. Tilasimme sekä runkopuut, että päällilaudat Vantaan Vanerikulmasta, josta ne toimitettiin suoraan omalle pihalle. Tolpat hankittiin K-raudasta. Hintaa terassille tulee n. 2500 - 3000 euroa, kun se rakennetaan kokonaan itse.

Uutta runkoa...
Ja vähän jo päällilaudoitustakin...

Mukavaa viikonloppua!

maanantai 23. toukokuuta 2016

Sisustusideoita terassille

Olemme suunnitelleet uudistavamme kotimme terassia. Olen yrittänyt kerätä ideoita erilaisista terassin sisustusratkaisuista. Terassin sisustaminen onkin paljon haastavampaa kuin sisätilojen. Terassillemme tulee ainakin seuraavat toiminnot: ruoanlaitto, ruokailu ja auringonotto. Myös kylpytynnyriä tai poreallasta olemme miettineet.


Kävin viime kesänä asuntomessuillakin etsimässä ideoita, mutta sieltä ei irronnut mitään, koska pihat ja terassit olivat monessa kohteessa vielä keskeneräisiä. Myös Suomen sääolosuhteet tekevät terassin sisustamisesta haastavaa, koska kaikki tekstiilit pitää saada sateelta suojaan sekä kalusteet talven ajaksi jonnekin. Tosin nykyään taitaa olla vedenkestäviä tuolin pehmusteita sekä sään kestäviä polyrottinkikalusteita.


Aiomme uusia kaikki terassikalusteemme. Tarkoitus on tehdä itse suuri ruokapöytä ja siihen penkit. Mieheni rakensi neljä vuotta sitten mökin terassille suuren ruokapöydän ja penkin ja lisäksi ostimme muutaman Ikean Falster -tuolin siihen seuraksi. Itse tekemällä saa juuri sen kokoisen pöydän kuin haluaa ja siinä säästää myös pitkän pennin. Täältä voit lukea lisää itse tehdystä terassikalustosta, joka tehtiin mökin terassille.


Pieni kesäkeittiö myös tarvitaan johonkin terassin nurkkaan, johon voi laskea grillausvälineet sekä muut ruoanlaittotarvikkeet. Kyllästetystä puusta tehty taso, jossa on alla muutama hylly riittää hyvin tähän tarkoitukseen. Mökillä toteutimme kesäisen tiskauspaikan, joten samantyylinen taso sopisi myös kotiterassille. Katso täältä millainen on mökkimme ulkotiskipaikka.


Kylpytynnyri tai poreallas olisi kiva, mutta olisiko sille käyttöä? Täytyy miettiä tarkkaan tarvitsemmeko sitä. Emme nyt ainakaan ihan heti sitä hanki. Voihan sen sitten myöhemmin asentaa, jos siltä tuntuu.


Tällaisia kivoja tulisijojakin löytyi, kun etsin ideoita terassille. Meidän terassille ei kyllä tällaista tule, eikä muutakaan tulisijaa. Pelkkä grilli riittää. Kivoja juttuja terasseille kuitenkin löytyy. Myös jotain kiinteitä penkkejä olisi kiva rakentaa, kuten alla olevassa kuvassa ja sisustaa ne värikkäillä tyynyillä. Ja tietysti auringonpalvojalle täytyy muutama aurinkotuoli hankkia.

Aurinkoista alkuviikkoa!

perjantai 16. lokakuuta 2015

Alfagar II Aparthotel

Toinen hotellimme Albufeirassa oli Alfagar II Aparthotel. Varasimme tämänkin hotellin etukäteen Bookingista. Hotelli oli saanut todella hyvät arvostelut asiakkailta ja kyllä se osoittautuikin todella hyväksi. Mielestäni hotelli oli paras tällä reissullamme. Yövyimme täällä kolme yötä.





Ylimmän kerroksen kulmahuoneisto oli todella viihtyisä ja tilava. Huoneistossa oli olohuone, jossa keittiö ja erillinen makuuhuone. Kaiken kruunasi iso parveke, josta oli mahtava näköala merelle. Parvekkeella oli ruokailuryhmä sekä aurinkotuolit. Harvoin matkoilla vietetään aikaa huoneessa, mutta täällä otin aurinkoa omalla parvekkeella.




Hotellialue oli kuin pieni kylä. Se koostui yhdestä isosta hotellirakennuksesta (Alfagar II) ja pienistä villoista (Alfagar I, kuvassa yllä),  joita oli useita rannalle päin mentäessä.  Siellä oli allasalue vesiliukumäkineen, jalkapallokenttä, tenniskenttä, puutarha, minimarketti, autovuokraamo, ravintoloita ja baareja sekä polku rannalle. Hotellin edustalla oli kiva ranta, jossa ei ollut kovaa aallokkoa. Rannalle joutui kulkemaan jyrkkiä portaita pitkin, joten liikuntaesteisille hotelli ei kovin hyvin sovi. Hotelli sopii erinomaisesti juuri lapsiperheille.




Hotellista on noin kolmen kilometrin matka vanhaan kaupunkiin. Kerran kävelimme sinne ja välillä menimme autolla. Kävimme yleensä iltaisin syömässä vanhassa kaupungissa. Aamupalan teimme itse ja söimme omalla parvekkeella. The Stripille eli baarikadulle on reilu kilometrin matka, joten hotelli on hyvä sijainniltaan, jos ei ole autoa käytössä. Taksi vanhasta kaupungista takaisin hotellille maksoi n. 7 euroa.


 
Hotellialuetta ympäröi aivan mielettömän kaunis puutarha. Mielestäni tämä oli yksi parhaista hotelleista, joissa olen ollut. Tänne voisin tulla uudelleenkin. Hotellin luokitus on neljä tähteä, mutta mielestäni tämä oli parempi kuin edellinen (Salgados Dunas) viiden tähden hotelli.
 

Mukavaa viikonloppua!

perjantai 21. elokuuta 2015

Meidän mökki

Uusimmassa Meidän mökki-lehdessä (8/2015) on artikkeli mökkimme remontista. Lehtijuttu kuvattiin ja kirjoitettiin jo viime vuoden elokuussa.  Paljon muutoksia on tapahtunut sen jälkeenkin. Lehdessä on paljon kuvia ja kuvissa on ihanaa syksyn tunnelmaa ja herkullista ruokaa. Juttu alkaa sivulta 24.






Lehti on nyt kaupoissa hintaan 5,90 euroa. Kannattaa tutustua lehteen, jos mökkijutut kiinnostavat.


Masa-koirakin oli päässyt lehden kanteen. Kiitos Ilona ja Hanne kivasta kuvauspäivästä! Lisää juttua kuvauspäivästä seuraavassa postauksessa.
 
 
Mukavaa viikonloppua!
 

perjantai 14. elokuuta 2015

Asuntomessut 2015

Tässä parhaita paloja tämän vuoden asuntomessuilta. Itse olin erityisen kiinnostunut terasseista ja otinkin niistä paljon kuvia. Kaikkia en nyt julkaise, vain parhaat palat.



Hieman pettynyt olin terassi- ja piharatkaisuihin. Näytti siltä, että monessa kohteessa ne oli unohdettu kokonaan tai sitten ne olivat aivan keskeneräisiä. En saanut mitään ideoita omalle terassille.



Tarkoitus on tehdä kokonaan uusi terassi kotiin, joka kiertää talon ja jossa on erilaisia toimintoja, kuten ruokailualue, ruoanlaittopiste, auringonottoalue ja terassiin upotettu poreallas tai palju.








Sitten kuvia olohuoneista ja ruokailutiloista. Keittiöistä en ottanut juurikaan kuvia, koska ne eivät oikein herättäneet kiinnostusta. Kaikissa oli samaa modernia ja pelkistettyä linjaa, eikä oikeastaan mitään uutta tai visuaalisesti silmääni miellyttävää.













Ja vielä yksi makuuhuone.


Mukavaa viikonloppua!