Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. syyskuuta 2017

Pojan huoneen sisustus uudistui

Muutimme neljä vuotta sitten tähän kotiin ja pojan huoneen sisustus on niiltä ajoilta. Maalasin silloin kaikki kalusteet kuten pöydän, tuolit, lipaston ja tv-tason mustalla kalustemaalilla ja tilasin Ellokselta verhot, lakanat ja koristetyynyjen päälliset.



Pikku hiljaa aloin kyllästyä sisustukseen ja halusin sinne vähän vaaleampaa väriä. Pojalla ei ollut asiasta kovin vahvaa mielipidettä, joten sain vapaat kädet. Aloin kaivella sisustus- ja kangaskätköjäni ja mitä sieltä löytyikään. Ensiksi löytyi valko-harmaa raidalliset verhot, jotka olivat aikaisemmin ruokailutilassa.


Sitten löysin erilaisia sinisen- ja turkoosinsävyisiä kankaita ja parit vanhat tyynyt päälliset. Löysin myös käyttämättömän Pip studion pussilakanasetin, jonka petasin vuodesohvaan. Ompelin kolme isoa tyynyä vuodesohvan selkänojaksi ja lisäksi muutamia pienempiä tyynyjä. Tilasin myös Ellokselta uudet pussilakanat. Sänky ei ikävä kyllä näy kuvissa, koska oli (yllätys-yllätys) petaamatta, kun kuvasin.


Varastosta löytyi myös harmaata sisäseinämaalia, jolla maalasin pöydän, TV-tason ja yöpöydän. TV-tason tein vanhasta pöydästä, josta sahasin jalat lyhyemmiksi. Muutos tuli lähes ilmaiseksi ja siihen kului yksi iltapäivä. Kalusteet tietenkin kuivuivat yön yli. Ikeasta ostin kaksi turkoosia ruukkua. Taulu pitäisi vielä hankkia, piti jo neljä vuotta sitten. Silloin mielessä oli New York-aiheinen taulu, nyt ajattelin jotain surffaus-aiheista, jossa on turkoosia sävyä.


Tältä huone näytti aikaisemmin:


Mukavaa viikonloppua!

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Portaat maalattu

Kirjoitin jo pari vuotta sitten, että olen aloittanut portaiden maalaamisen. Nyt koko projekti on valmis, myös kaiteet ja ylätasanteen palkki on maalattu sekä portaikon seinä on tapetoitu. Muutama vuosi siihen menikin. Tilasta tuli kertaheitolla raikkaampi ja valoisampi. Valkoisella petsattu paneelikattokaan ei enää näytä pahalta vaan kokonaisuudesta tuli "skandinaavinen".


Portaat maalattiin valkoisella Betolux -lattiamaalilla. Maalasin aluksi vain joka toisen askelman, jotta portaita pystyi käyttämään koko projektin ajan. Maalasin askelmat kahteen kertaan. Kaiteet maalasin Tikkurilan Helmi -kalustemaalilla myös kahteen kertaan. Portaat olivat ennen maalaamista aika kuluneet ja kolhuiset. Täällä lisää kuvia siitä, miltä portaat näyttivät aikaisemmin.

Ennen ja jälkeen
Ylätasanteen palkin maalasin aluksi Otex Akva -pohjamaalilla kahteen kertaan ja lopuksi Helmi-kalustemaalilla. Portaikon seinät tapetoin valkoisella tiiliseinätapetilla, joka löytyi Bauhausista. Tapetointi oli todella haastavaa, koska korkeutta on reilu kuusi metriä. Lisäksi kaikki lattialistat, katon ja kattoikkunan koristelistat maalattiin valkoisiksi. Paneelikaton jätimme ennalleen eli puunväriseksi, joka on petsattu läpikuultavalla valkoisella.


Mukavaa viikonloppua!

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Uutta väriä mökin tupaan

Ompelin vähän uusia tekstiilejä mökin tupaan, sinivalkoista tällä kertaa. Nappasin muutaman kuvan ennen kuin lähdimme mökiltä kaupunkiin. Huomenna suuntaamme Heinolan kautta Kuopioon eli tiedossa vähän kotimaan matkailua.

Tässä miltä näytti ennen:


Ja tältä näyttää nyt:



Muutama tyyny on vielä puuttuu ja puusohva pitäisi maalata vielä toisen kerran, jotta väristä tulee peittävä. Pariovikin on paikallaan, muutamat listat puuttuu vielä sisäpuolelta.

Laitan pariovesta lisää juttua kun menemme taas mökille .

torstai 16. huhtikuuta 2015

Mökkiremppa jatkuu kesällä

Kesällä taas jatketaan mökkiremppaa. Tarkoitus olisi tehdä tuvan ikkunan tilalle pariovi. Joten keittiöstä olisi suora kulku ulos terassille. Tilasimme oven mittatilaustyönä jo viime kesänä, mutta saimme sen vasta loppukesästä, joten oven asennus jäi tälle kesälle. Lisäksi olisi myös tapetointihommia.

Elokuu 2014


Remppaa olemme tehneet kahdestaan mieheni kanssa. Tässä vähän listaa siitä mitä olemme tähän mennessä tehneet:

Kesä 2011
  • Katon maalaus mustaksi peltikattomaalilla
  • Ulkoseinien maalaus tumman ruskeaksi
  • Kulmalautojen ja koristelistojen maalaus valkoisella

Kesä 2012
  • Terassin rakentaminen
  • Tuvan seinien ja katon maalaaminen valkoisella
  • Tuvan laminaattilattian asentaminen
  • Tuvan kahden seinän tapetointi
  • Uuden keittiön rakentaminen tupaan
  • Vanhan keittiön purkaminen ja sen maalaaminen ja lattian asentaminen

Kuva otettu heinäkuussa 2011 ennen ulkomaalaamista

Kesä 2013
  • Isomman makuuhuoneen maalaaminen, tapetointi ja lattian asentaminen
  • Pienemmän makuuhuoneen (vanha keittiö) tapetointi
  • Uusien ulkovalojen asennus terassille
  • Ulkotiskipaikan rakentaminen



Kesä 2014
  • Kuistin purkaminen ja korjaaminen
  • Kuistin ikkunan vaihto uuteen ikkunaan ja ulkomaalaus 
  • Kuistin sisämaalaaminen, tapetointi ja laminaattilattian asentaminen

Kesä 2014, kuisti remontoituna sisältä


Tämän lisäksi vielä erikseen sisustusjutut sekä huonekalujen maalaamiset ja kunnostamiset. Niistä taidan kirjoittaa ihan oman jutun.

Mukavaa torstai-iltaa!


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Portaiden maalaaminen alkoi

Kun puolitoista vuotta sitten muutimme, tiesin heti, että portaille pitäisi tehdä jotain, koska portaat olivat aika naarmuiset. Tarkoitus on maalata sisäportaat kokonaan valkoiseksi, koska talossa on niin paljon eri puunvärejä ja niitä pitäisi vähentää.


Lähtokohta on yllä näkyvä eli portaat ovat osittain valkoiset. Portaat maalataan Betolux- lattiamaalilla ja kaiteet Helmi- kalustemaalilla. Portaikon taustaseinään tulee harmaata Tunto-maalia, jolloin pinnasta tulee betonimainen. Lisäksi portaikkoon tulee mustavalkoisia valokuvia kuten olohuoneessakin.


Aloitin eilen kaiteiden maalaamisella ja tänään jatkoin askelmien maalaamisella. Aluksi oli tarkoitus irrottaa askelmat ja maalata ne "verstaalla", ettei maalin käryä tule sisään. Yksi askelma irroitettiin ja koemaalattiin verstaalla. Päädyimme lopulta maalaamaan askelmat paikallaan, koska askelmien irrottaminen ja väliaikaisten askelmien kiinnittäminen on aika työlästä.


Tarkoitus on maalata ensin joka toinen askelma ja sitten loput kun ne ovat kuivuneet. Näin voimme käyttää portaita maalausprojektin aikana. Ja tottakai useamman kerroksen maalia joutuu vetämään sekä kaiteisiin että askelmiin. Eli kivaa puuhaa riittää illoiksi ja viikonlopuiksi.

Hyvää lokakuun ensimmäistä!

perjantai 29. elokuuta 2014

Olohuone

Mökkiremontti on nyt jäänyt ja nyt taas laitetaan kotia. Tässä uudella kameralla otettuja kuvia kodin olohuoneesta. Sisustus ei ole muuttunut yhtään edellisistä kuvista, mutta tarkoitus on laittaa uutta ilmettä tekstiileillä.


Ajattelin ottaa vielä ns. "ennen" kuvat, ennen kuin laitan uudet tyynyt ja maton olohuoneeseen. Hankin jo muutaman uuden sisustustyynyn ja muutama pitäisi vielä ommella. Kangas niihin on jo hankittu. Ehkä saan ne ensi viikolla tehtyä, kun poikakin on leirikoulussa.


Hankin myös maalit kuvan reunassa näkyviin portaisiin. Tarkoitus on maalata ne valkoiseksi Betolux-maalilla ja kaiteet sekä lattialistat maalaan Helmi-kalustemaalilla. Eli kivaa pikkupuuhaa riittää illoiksi.


Mielestäni uudella kameralla otetut kuvat ovat paljon parempia kuin vanhalla pokkarilla otetut kuvat. Onneksi sain vihdoinkin aikaiseksi hankkia kunnon kameran. Vähän pitää vielä säätöjä testailla, mutta pikkuhiljaa paranee.


Ihana vanha Hartwallin pullokori toimii nyt lehtikorina. Kori löytyi mökin liiteristä. Se on kyllä aika huonokuntoinen, mutta näyttää kivalta.



Mukavaa viikoloppua!

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Uusi oleskelualue mökin terassille

Mökin terassin toinen reuna oli ihan tyhjä ja mietin mitä siihen laittaisin. Aluksi oli tarkoitus hankkia siihen kaksi Ikean harmaata Falster aurinkotuolia, mutta niitä ei ollut saatavilla. Edelleenkin odotan sähköpostia siitä, että milloin niitä saapuu myymälään.


Kun niistä ei kuulunut, mietin jotain muuta vaihtoehtoa, myös polyrottinkikalusteet kävivät mielessäni, mutta ne eivät oikein sopisi mökin tyyliin, koska kaikki muut kalusteet on vanhoja, maalattuja ja tuunattuja.


Terassin toisessa päässä oli vanha kulahtanut "puiston" penkki, joka oli kamalan näköinen. Lisäksi terassilla oli vanha puuarkku, jossa säilytettiin kaikkea tavaraa. Sitten keksin vielä, että tontilta löytyy myös ihan tavallinen vanha penkki, jonka pappani on joskus tehnyt.


Keräsin siis kaikki vanhat tarpeettomat kalusteet yhteen. Selkänojallisen "puiston" penkin hioin ja öljysin kelonharmaalla Valtti puuöljyllä kahteen kertaan. Jalat ja käsinojat maalasin mustalla spraymaalilla. Arkku oli huonossa kunnossa, koska se oli ollut ulkona. Maalasin sen harmaalla ulkomaalilla. Papan tekemästä penkistä oli vanha maali loihkeillut, joten hioin sen ensiksi pois ja sitten maalasin samalla harmaalla ulkomaalilla.


Fleecehuovat löytyivät mökiltä jo ennestään ja muutaman tyynyn olin jo aikaisemmin ommellut jämäkankaista, joten tähän projektiin meni vain maalipurkin verran rahaa.


Oleskelualueesta tuli viihtyisä ja siinä on mukava nauttia aamupalaa sekä lueskella sisustuslehtiä. Uusi alue on suositumpi kuin terassin toisessa päässä oleva ruokailualue.

Tässä vielä kuva vanhasta puistonpenkistä.

 Penkki ennen käsittelyä

Mukavaa keskiviikko-iltaa!

tiistai 12. elokuuta 2014

Peilipiironki

Maalasin mökillä olleen vanhan peilipiirongin valkoisella Helmi-kalustemaalilla. Mielestäni siitä tuli raikkaampi ja se sopii paremmin mökin tupaan. Piirongin yläpuolelle kiinnitin aikaisemmin tuunaamani vanhat lampetit.

 
Ennen maalaamista piironki oli puunvärinen, mutta puunväri oli tehty maalilla, eli en pilannut vanhaa hienoa huonekalua. Maalasin piirongin kahteen kertaan ja vaihdoin yläkaappien ja laatikoiden vetimet.


Kuvien laatu ei ole kovin hyvä, koska kamera vetelee viimeisiään. Siksi kävinkin eilen ostamassa uuden kameran, joten seuraavat kuvat ovat sitten uudella kameralla otettuja. Nämä kuvat on otettu viikonloppuna mökillä.

Piironki ennen valkoista maalia.
 
 
 
Jännittävä viikonloppu tulossa, siitä lisää myöhemmin!

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Mökin kuistin remontti, osa 2

Tässä vielä muutama kuva kuistista sisäpuolelta. Löysin Bauhaussista kivan lautaseinätapetin, jolla tapetoin koko kuistin. Lisäksi laitoimme uuden laminaattilattian, joka on samaa laminaattia kuin muuallakin mökissä.


Verhot ompelin itse aikaisemmin ostamastani isommasta verhokapasta. Valaisin on työmaavalaisin, joka sopii hyvin yhteen lautaseinän kanssa. Laitoimme myös uudet listat ja sähköt vedettiin uudelleen.


Maalasin myös kuistin oven sisäpuolelta valkoiseksi. Ovi oli aikaisemmin tumman puunvärinen. Tarkoitus olisi vielä laittaa lisäjääkaappi kuistille, koska joskus kun olemme pidempiä aikoja mökillä tai tulee vieraita, niin pelkkä keittiön jääkaappi ei riitä.


Lattialle ostin yhden räsymaton kynnysmaton lisäksi. Puulaatikosta on enemmän juttua aikaisemmassa kirjoituksessani. Keltainen tuoli on ollut aina kuistilla ja väri on alkuperäinen (en tosin tiedä koska tuoli on maalattu).


Kuvissa näkyvä ihana hauveli on siskoni koira Masa, joka on meillä hoidossa. Oikealta nimeltään Maxi Mystique on kuusivuotias pitkäkarvainen chihuahua, jolla on paljon luonnetta. Yleensä ei tykkää, että kuvataan, mutta nyt poseerasi hienosti!


Enää muutama lomapäivä jäljellä, onneksi on mahtavat kelit!

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Mökin kuistin remontti

Tässä ensiksi juttua ja kuvia kuistin ulkopuolesta ja myöhemmin sisältä. Jouduimme siis avaamaan mökin kuistin koko etuseinän, koska ikkunan reunasta oli valunut vedet sisään ja seinä sekä kantava alapalkki olivat lahonneet.


Ensiksi koko seinä ja lattia auki ja uutta tilalle. Alapuolen laudat ja kulmalaudat vaihdoimme uusiin. Jouduimme vaihtamaan myös uuden ikkunan, koska vanhan ikkunan alakarmi oli lahonnut.


Tässä kuvia kuistista eri suunnista otettuna. Muutama kesäkukka pitäisi saada vielä kuistia koristamaan ennen lehtikuvauksia. En uskalla vielä sijoittaa niihin, kun on niin helteiset kelit, etteivät kuole ennen aikojaan.




Tässä vielä kuvasarja projektin etenemisestä:

Seinä ja lattia purettu

Uusi alapalkki ja ikkuna paikoillaan

Uudet alalaudat, koristelistat, kulmalaudat ja ristikot ikkunaan
 
 
 


Vielä viikko kesälomaa jäljellä!

torstai 17. heinäkuuta 2014

Tuunattu laatikko

Suunnittelin mökin terassille laatikkoa, jossa voisi säilyttää tyhjää kylmälaukkua ja tyhjiä pulloja. Ajattelin aluksi, että laatikon voisi rakentaa alusta asti itse, mutta mieleeni tuli, että yhdessä kesäpaikkamme liiterissä on jos jonkinlaisia säilytyslaatikoita.


Löysin liiterin perältä tosi ruman vihreän laatikon, joka oli myös tosi huonossa kunnossa. Kyljessä luki kirjasto, joten ilmeisesti siinä on joskus kuljetettu kirjoja, muuta tietoa laatikon historiasta ei ole.


Kiinnitin uudet saranat, poistin lahonneet osat, hioin ja maalasin valkoiseksi. Maalina käytin tavallista sisäseinämaalia, joka sopii hyvin tällaisiin tuunausprojekteihin. Lisäksi kiinnitin Unelmasopista tilaamani sisustustarran laatikon etupuolelle.


Mielestäni laatikon tuunaus onnistui hyvin. Nyt rumat tavarat saa piiloon kauniiseen laatikkoon. Taustalla näkyy mökin kuistin uusi tapetti, jalkalistat puuttuvat vielä.

Tältä laatikko näytti ennen.
 
 
Kivaa kesäistä torstai-iltaa, toinen lomaviikko menossa!

torstai 3. heinäkuuta 2014

Pojan huone

Vihdoinkin kuvia pojan huoneesta. Täällä siis asustelee 11-vuotias poika. Olemme yhdessä pojan kanssa miettineet huoneen sisustusta. Vielä on vähän keskeneräistä, seinälle pitäisi saada muutama New York-aiheinen taulu ja vähän maalailla seiniä ja hankkia uusia valaisimia.

Huoneen lattiapinta-ala on n. 18 m2 ja huonekorkeus on toisesta päästä yli 3 metriä ja toisesta 60 cm. Huone on aika haastava sisustaa ja huonekalujen järjestystäkin olemme muuttaneet muutaman kerran. Nyt huone on jaettu niin, että korkeassa osassa on ns. olohuone ja matalassa osassa makuuhuone. Huone on jaettu sohvasängyllä. Kaikista matalimpaan osaan on tehty löhönurkkaus patjasta ja tyynyistä.


Huoneen yhteydessä on ullakkotila, jonne saa kaikki lelut ja pelit ym. piiloon. Lisäksi huoneen yhteydessä on parveke. Lisää juttua parvekkeesta täältä. Huone on värimaailmaltaan kuin tyyliltääkin aivan erilainen kuin kodin muut huoneet.

Löhönurkkaus

Tv-taso ja sen vieressä oleva lipasto sekä pöytä ja tuolit ovat vanhoja. Ne ovat kaikki maalattu mustalla Empire-kalustemaalilla. Verhot on tilattu Jotexilta ja koristetyynyt ovat H&M:ltä ja Jotexilta.


Huomenna alkaa loma!