Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyynyt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyynyt. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. syyskuuta 2017

Pojan huoneen sisustus uudistui

Muutimme neljä vuotta sitten tähän kotiin ja pojan huoneen sisustus on niiltä ajoilta. Maalasin silloin kaikki kalusteet kuten pöydän, tuolit, lipaston ja tv-tason mustalla kalustemaalilla ja tilasin Ellokselta verhot, lakanat ja koristetyynyjen päälliset.



Pikku hiljaa aloin kyllästyä sisustukseen ja halusin sinne vähän vaaleampaa väriä. Pojalla ei ollut asiasta kovin vahvaa mielipidettä, joten sain vapaat kädet. Aloin kaivella sisustus- ja kangaskätköjäni ja mitä sieltä löytyikään. Ensiksi löytyi valko-harmaa raidalliset verhot, jotka olivat aikaisemmin ruokailutilassa.


Sitten löysin erilaisia sinisen- ja turkoosinsävyisiä kankaita ja parit vanhat tyynyt päälliset. Löysin myös käyttämättömän Pip studion pussilakanasetin, jonka petasin vuodesohvaan. Ompelin kolme isoa tyynyä vuodesohvan selkänojaksi ja lisäksi muutamia pienempiä tyynyjä. Tilasin myös Ellokselta uudet pussilakanat. Sänky ei ikävä kyllä näy kuvissa, koska oli (yllätys-yllätys) petaamatta, kun kuvasin.


Varastosta löytyi myös harmaata sisäseinämaalia, jolla maalasin pöydän, TV-tason ja yöpöydän. TV-tason tein vanhasta pöydästä, josta sahasin jalat lyhyemmiksi. Muutos tuli lähes ilmaiseksi ja siihen kului yksi iltapäivä. Kalusteet tietenkin kuivuivat yön yli. Ikeasta ostin kaksi turkoosia ruukkua. Taulu pitäisi vielä hankkia, piti jo neljä vuotta sitten. Silloin mielessä oli New York-aiheinen taulu, nyt ajattelin jotain surffaus-aiheista, jossa on turkoosia sävyä.


Tältä huone näytti aikaisemmin:


Mukavaa viikonloppua!

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Uutta väriä mökin tupaan

Ompelin vähän uusia tekstiilejä mökin tupaan, sinivalkoista tällä kertaa. Nappasin muutaman kuvan ennen kuin lähdimme mökiltä kaupunkiin. Huomenna suuntaamme Heinolan kautta Kuopioon eli tiedossa vähän kotimaan matkailua.

Tässä miltä näytti ennen:


Ja tältä näyttää nyt:



Muutama tyyny on vielä puuttuu ja puusohva pitäisi maalata vielä toisen kerran, jotta väristä tulee peittävä. Pariovikin on paikallaan, muutamat listat puuttuu vielä sisäpuolelta.

Laitan pariovesta lisää juttua kun menemme taas mökille .

maanantai 24. marraskuuta 2014

Joulutekstiilit olohuoneessa

Tilasin Jotexilta kivoja joulutekstiilejä: tyynynpäällisiä ja torkkupeiton. En ole todellakaan mikään jouluihminen ja joulukoristeluni jäävät yleensä jouluvaloihin, joulukuuseen ja joulukattaukseen.


En voinut vastustaa kiusausta kun Jotexin joulukuvasto tipahti postilaatikosta. Oli pakko tilata, kun siellä oli niin kivoja joulutekstiilejä. Tilasin kahdeksan tyynynpäällistä ja fleecetorkkupeiton. Valkoinen neulottu torkkupeitto on Luhdan mallistoa. Sen olen ostanut aikaisemmin.


Tästä se joulufiilis pikkuhiljaa lähtee. Perjantaina on työpaikan pikkujoulut ja lauantaina perinteiset 1.adventin pikkujoulut jouluruokineen perheen kanssa.

Mukavaa joulun odotusta!

lauantai 6. syyskuuta 2014

Uutta ilmettä olohuoneeseen

Halusin hieman päivittää olohuoneen ilmettä, joten hankin uuden maton sekä uusia sisustustyynyjä. Matto on Ikeasta ja sen koko on 2m x 2m.  Valkoiset tyynyt ovat Ellokselta ja mustat Anttilasta sekä osa itse ommeltuja Vallillan kankaasta.


Fleece torkkupeitto on H&M Homesta ja valkoinen Luhdan Home-mallistosta.


Uusi sohva voisi näyttää kivalta, koska tämä sohva on ollut meillä jo kymmenen vuotta. Väri on kyllä ollut aivan loistava, koska siinä ei näy mikään lika. Muotoilukin on mielestäni vielä tätä päivää. Mutta silti harmaa kulmasohva sopisi paremmin.


Keittiöstä en ole laittanut vielä yhtään kuvaa. Siinä kyllä riittääkin työmaata. Laskin, että pelkästään alakerrassa on puupintaa kuudessa eri värissä. Tavoitteena olisi, että puupintaa olisi vain lattiassa ja katossa.



Mukavaa lauantai-iltaa! Jännä lentopallomatsi menossa!

torstai 3. heinäkuuta 2014

Pojan huone

Vihdoinkin kuvia pojan huoneesta. Täällä siis asustelee 11-vuotias poika. Olemme yhdessä pojan kanssa miettineet huoneen sisustusta. Vielä on vähän keskeneräistä, seinälle pitäisi saada muutama New York-aiheinen taulu ja vähän maalailla seiniä ja hankkia uusia valaisimia.

Huoneen lattiapinta-ala on n. 18 m2 ja huonekorkeus on toisesta päästä yli 3 metriä ja toisesta 60 cm. Huone on aika haastava sisustaa ja huonekalujen järjestystäkin olemme muuttaneet muutaman kerran. Nyt huone on jaettu niin, että korkeassa osassa on ns. olohuone ja matalassa osassa makuuhuone. Huone on jaettu sohvasängyllä. Kaikista matalimpaan osaan on tehty löhönurkkaus patjasta ja tyynyistä.


Huoneen yhteydessä on ullakkotila, jonne saa kaikki lelut ja pelit ym. piiloon. Lisäksi huoneen yhteydessä on parveke. Lisää juttua parvekkeesta täältä. Huone on värimaailmaltaan kuin tyyliltääkin aivan erilainen kuin kodin muut huoneet.

Löhönurkkaus

Tv-taso ja sen vieressä oleva lipasto sekä pöytä ja tuolit ovat vanhoja. Ne ovat kaikki maalattu mustalla Empire-kalustemaalilla. Verhot on tilattu Jotexilta ja koristetyynyt ovat H&M:ltä ja Jotexilta.


Huomenna alkaa loma!

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Tyynyt

Ostin tänään uuden kannettavan tietokoneen, joten nyt on vaivattomampi tehdä blogiin päivityksiä. Ihanan kevyt, näppärä ja valkoinen läppäri on nyt kokoajan vain omassa käytössäni. Ehkä saan aikaiseksi kirjoittaa useammin. Ainakin paljon projekteja on tulossa.


Kodin makuuhuoneen vanhat valkoiset tekstityynyt olivat vähän kulahtaneet, joten päätin tehdä uudet harmaat tyynyt. Leikkasin tekstit vanhoista tyynyistä ja ompelin uusiin harmaisiin tyynyihin. Halusin säilyttää tekstit, koska makuuhuoneen verhot ovat samaa sarjaa.

Vanha valkoinen tyyny

Vielä tämä viikko töitä, sitten alkaa loma!

lauantai 26. lokakuuta 2013

Kodin makuuhuone

Saimme makuuhuoneen remontin valmiiksi. Yksi seinä tapetoitiin harmaalla kukkatapetilla, jonka mukaan sävytettiin maali, jolla maalattiin kaikki muut seinät.


Lisäksi mieheni teki itse uuden sängynpäädyn, joka maalattiin Helmi-kalustemaalilla. Hankimme myös uudet yöpöydät sekä maton. Tein myös muutaman uuden koristetyynyn sängyn päälle. Keinutuoli on tuotu mökiltä ja tarkoitus on, että siitä voi katsoa tv:tä, joka laitetaan vastakkaiselle seinälle tuunaamani lipaston päälle.


Muutama juttu vielä puuttuu, kuten lopulliset verhot, koriste-esineet sekä istuintyyny keinuun.
 Laitan myöhemmin uusia kuvia kun saan sisustuksen kokonaan valmiiksi.


Tältä makuuhuone näytti ennen. Paneeli ja yksi seinä olivat punaisia ja muut seinät kerman vaaleita.

Mukavaa viikonloppua sateesta huolimatta!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Pienemmän makuuhuoneen remontti valmis

Saimme myös pienemmän makuuhuoneen remontin mökillä valmiiksi. Huone oli aikaisemmin keittiö. Purimme keittiön jo viime kesänä ja maalasimme ja laitoimme uuden lattian. Täksi kesäksi jäi tapetointi ja sisustaminen. Sisustin pienemmästä makuuhuoneesta täysin erilaisen kuin isommasta, josta kerroin aikaisemmin.


Huoneeseen mahtuu juuri normaali 160 cm leveä parisänky sekä yöpöytä. Valitsin tapetiksi vaalean lankkutapetin, jonka tapetoin kahdelle seinälle vaakaan, jotta pienestä huoneesta tulisi suuremman tuntuinen.


Sängyt olivat jo olemassa, laitoin niihin helmalakanan ja petasin kauniilla tyyliin sopivilla pussilakanoilla. Lisäksi ompelin muutaman uuden koristetyynyn kukkakankaista. Huoneesta puuttuu vielä ovi, mutta laitamme sen jossain vaiheessa. Laitoin oviaukkoon väliaikaisesti verhon, koska huonetta käytetään vierashuoneena.




Kaksi viikkoa vielä kesälomaa jäljellä!!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Ompeluksia

Täällä on ollut ompelukone surisemassa. Tein äidilleni lupaamani verhot viime kesänä hankkimastani Ikean raitakankaasta. Ne tulevat vanhempieni mökin makuuhuoneeseen. Lisäksi tein kaksi koristetyynyä samasta kankaasta, johon lisäsin koristeeksi perintöpitsiä mummin vanhoista lakanoista.


Ompelin myös uuden verhokapan tällä hetkellä rempassa olevaan mökin makuuhuoneeseen. Kankaana käytin Ikean astiapyyhettä ja perintöpitsiä. Lisäksi tein kaksi koristetyynyä sängyn päälle. Ostin kankaat Stockmannilta ja osan kankaista pengoin kangaskätköistäni.


Oikein hyvää juhannusta!!