lauantai 6. joulukuuta 2014

Jouluntunnelmaa kuistille

Laitoin kodin lasitetulle etukuistille vähän jouluntunnelmaa. Aamulla näytti muutenkin kauniilta kun oli sopivasti maa valkoisena. Tosin sade taisi muuttua päivän aikana vedeksi, joten kauaa se kauneus ei kestänyt.


Tein muutaman havuasetelman itse. Kävin leikkaamassa pihan perällä olevasta kuusesta muutamia oksia, jotka laitoin erilaisiin vaaseihin ja ruukkuihin. Ruukkujen ympärille laitoin jouluista koristenauhaa sekä rusetteja.


Lisäksi laitoin yhden jouluisen tyynyn rottinkituolille ja jouluvaloköynnöksen tuolin selkänojalle. Lyhty on hankittu jo aikaisemmin. Kaikki tarpeet löytyivät kotoota jo ennestään, joten mitään uusia hankintoja ei tarvinnut tehdä.


 Oikein jouluinen tunnelma tuli kuistille, joten joulua odotellessa. Ja nyt takaisin väkertämään joululahjoja. Minulla on ollut tapana antaa käsitöitä lahjaksi ja niin tänä vuonnakin.


Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

2 kommenttia:

  1. Rauhallista Joulua teille!
    T. Monica ja Peter

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyviä välipäiviä ja uutta vuotta teille!

      Poista