maanantai 23. marraskuuta 2015

Keittiöinspiraatioita

Kaksi viikkoa sitten haimme Ikeasta uuden uunin sekä lieden. Viikko sen jälkeen hajosi mikro, joten menimme taas Ikeaan. Se olikin ainoa paikka, josta löytyi sopivan kokoinen mikro, joka mahtui omaan hyllyynsä. Kävin läpi lähes kaikki Gigantin mikrot, mutta kaikissa oli liikaa syvyyttä.


Ikeassa tuli sellainen fiilis, että tehdäänkö uusi keittiö! Talomme on rakennettu 2001 ja keittiö on tehty silloin. Astianpesukone, jääkaappi ja pakastin on uusittu myöhemmin, mutta kaikki muu on alkuperäistä. Keittiömme on kuitenkin ihan toimiva ja aluksi ajattelimme vaihtaa vain kaappien ovet ja tason.


Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että on järkevämpi tehdä kokonaan uusi keittiö. Keittiön haluamme ehdottomasti hankkia Ikeasta, koska se on helppo suunnitella ja kasata itse. Yhden Ikean keittiön olemme jo aikaisemmin ostaneet ja todenneet sen laadukkaaksi ja tarpeisiimme sopivaksi. Ja erilaisia vaihtoehtoja löytyy kyllä joka makuun.


Aloin tietenkin heti innoissani etsimään inspiraatiokuvia netistä. Haluaisin, että keittiö olisi ajaton ja raikas. Hieman modernimpi kuin mökkikeittiömme ja hieman industrial tyylinen. Pikku hiljaa alkoi hahmottua millainen uudesta keittiöstämme tulisi. Valkoiset kaapit, mustat tasot, vitriinikappeja ja välitilaan tiililadontaa. Latasin koneelleni Ikean keittiösuunnitteluohjelman ja aloin suunnittelemaan.


Laitoin haluamani kaappien rungot paikoilleen ja valitsin kaappien ovet ja tason sekä vetimet. Kodinkoneita emme tarvitse, mutta niitä varten kaappien rungot. Todella hyvin Ikean kaapit sopivat keittiöpohjaamme vaikka kaappien mitoitus on 20 cm:n välein. Aluksi ajattelin, että mitenköhän se voi onnistua. Hieman muutin toimintoja, siirsin esimerkiksi asianpesukoneen lähemmäksi tiskiallasta.


Kun olin saanut kaikki palaset kohdilleen, pystyin katsomaan kuinka paljon koko lysti tulisi maksamaan. Hintaa tuli hiukan alle 4000 € ja tottakai päälle tulee vielä joitakin kuluja. Ei ollenkaan paha! Keittiöremonttimme alkaa keväällä, koska silloin on helpompi roudata tavaraa ulos ja sisään kun ei ole niin kylmä.



Tästä pääset Ikean keittiösuunnitteluohjelmaan.

Mukavaa alkuviikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti