tiistai 14. heinäkuuta 2015

Uutta väriä mökin tupaan

Ompelin vähän uusia tekstiilejä mökin tupaan, sinivalkoista tällä kertaa. Nappasin muutaman kuvan ennen kuin lähdimme mökiltä kaupunkiin. Huomenna suuntaamme Heinolan kautta Kuopioon eli tiedossa vähän kotimaan matkailua.

Tässä miltä näytti ennen:


Ja tältä näyttää nyt:



Muutama tyyny on vielä puuttuu ja puusohva pitäisi maalata vielä toisen kerran, jotta väristä tulee peittävä. Pariovikin on paikallaan, muutamat listat puuttuu vielä sisäpuolelta.

Laitan pariovesta lisää juttua kun menemme taas mökille .

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Eka lomaviikko kuvina

Kalakeittoa itseongituista ahvenista.
 


Helsinki Cup 2015. Alkuviikko meni jalkapalloturnauksessa.



Kukkia mökin terassille. Laventelia ei ollut läheisessä puutarhamyymälässä, joten otin Salviaa.


Ekat grillipihvit hiiligrillillä. Nam.


Ja vähän remppaa. Parioven asennus alkoi seinän avaamisella.


Mukavaa lauantai-iltaa! Toivotaan, että ilmat paranevat!

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Hiekkarannalla

Veneilimme eilen lempipaikkaamme eli Våtskärin hiekkarannalle, joka sijaitsee Loviisan saaristossa ja on luonnonsuojelualuetta. Mökiltämme ajaa sinne n. 5-10 minuuttia riippuen vauhdista.  Meillä on tapana viettää kesäisin kokonaisia päiviä rannalla ja pakata grilli ja eväät mukaan.



 
Tällä kertaa suuntasimme isolla porukalla kesäpäivän viettoon. Meitä oli viisi aikuista ja viisi teini-ikäistä lasta. Pojat pelasivat jenkkifutista ja jalkapalloa sekä otimme koko porukalla rantalentopallomatsin.




Nautimme myös ihanista grilliherkuista ja raikkaasta salaatista. Grillasimme lohta ja hampurilaisia ja kylmälaukku oli täynnä kylmää juotavaa. Ruuista en muistanut ottaa kuvia, taisi olla niin nälkä, että unohtui :).


Poikia vedettiin renkaalla veneen perässä meno- ja tulomatkalla. Merivesi oli vielä todella kylmää. Omassa rannassa vesimittari näytti +17 astetta. Nautimme ihanasta hellepäivästä rannalla reilu kuusi tuntia. Onneksi oli suojakertoimet mukana, koska aurinko porotti melkein pilvettömältä taivaalta koko päivän.



Aivan mahtava hellepäivä hyvässä seurassa!

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Aurinkotuoli ja tauluja

Hankimme Ikeasta Falster aurinkotuolin mökin terassille. Viime kesänä kaikki tuolit olivat loppuunmyyty, mutta nyt niitä löytyi ainakin Vantaan Ikeasta. Vielä en ole päässyt testaamaan, sen verran kylmä on ollut, ettei bikinikeleistä ole päässyt nauttimaan.





Kokosimme myös parioven ja testasimme, että kaikki lukot ja saranat yms. toimii, ennen kuin alamme tekemään mökin seinään reikää. Ensi viikon jälkeen alkaa loma ja sitten asennamme oven paikolleen takana näkyvän ikkunan tilalle.



Laitoin myös muutaman uuden taulun mökin tupaan ja siirtelin vähän huonekalujen paikkoja. Taulujen kehykset ovat Ikean Virserum-sarjaa ja kuvat tulostin netistä.



Kuvassa näkyvän harmaan puusohvan aion maalata valkoiseksi. Ja tekstiilit vaihtaa sinivalkoisiksi.

Mukavaa lauantai-iltaa!

torstai 14. toukokuuta 2015

Mökillä

Tulimme helatorstain viettoon mökille ja ajattelin ottaa muutaman kuvan sisätiloista ennen kuin niihin tulee taas muutoksia. Tarkoitus on laittaa tupaan pariovi, vähän tapetoida, siirtää huonekalujen paikkoja ja vaihtaa verhot sekä vaihtaa tuvan tekstiilejä ja lisätä muutama taulu.


Värimaailmaa ajattelin vähän muuttaa ja se onkin helppoa vaihtamalla vain tekstiilejä. Tämä värimaailma on jo kolmen vuoden takaa.


Mökkikeittiö rakennettiin kolme vuotta sitten ja se on ollut erittäin toimiva. Kaikki huonekalut ovat vanhoja maalattuja ja tuunattuja.


Alla oleva kuva on otettu mökin terassilta. Edessä näkyy rantasauna ja myös puuhommia on tehty. Tyyni meri näyttää kauniilta kun tuuli on tyyntynyt eilisen myrskyn jälkeen.


Mukavaa helatorstai-iltaa! Jännä lätkämatsi menossa!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kevyt suklaakakku

"Melkein kaloriton suklaakakku, ei sokeria eikä rasvaa".

Herkkulakossa ollessani päätin kehittää itselleni kevyen herkun. Rakastan suklaa- ja mutakakkuja, mutta sokeriherkut ovat kiellettyjen listalla. Kun on päässyt eroon sokerikoukusta, sitä ei kannata enää syödä. Joten tässä olisi nyt reseptiä sokerittomaan ja rasvattomaan herkkuun.


Tarvitset kakkuun nämä ainekset ja piirakkavuoan:

3 munaa
1 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta (leivontakaakao)
4 rkl makeutusjauhetta (esim. Hermesetas tai Stevia)
1 dl maitoa tai mantelimaitoa
250 g maustamatonta rasvatonta maitorahkaa
1 kypsä banaani
Pähkinä- tai mantelirouhetta

Tee näin:
1.     Vatkaa munat vaahdoksi
2.      Lisää kuivat aineet + maito ja vatkaa
3.      Lisää taikinaan rahka ja banaani ja vatkaa kaikki sekaisin
4.      Kaada taikina piirakkavuokaan (vuokaa ei tarvitse voidella)
5.    Ripottele pinnalle pähkinä- tai mantelirouhetta
6.      Paista 175 asteessa n. 20-25 min



Nautiskele oikealla asenteella. Kakussa ei ole voita eikä sokeria!! Koko kakussa on n. 700 kcal eli 1/8 palassa vain alle 100 kcal!



Mukavaa keskiviikko-iltaa! Ja hyviä herkutteluhetkiä!

torstai 16. huhtikuuta 2015

Mökkiremppa jatkuu kesällä

Kesällä taas jatketaan mökkiremppaa. Tarkoitus olisi tehdä tuvan ikkunan tilalle pariovi. Joten keittiöstä olisi suora kulku ulos terassille. Tilasimme oven mittatilaustyönä jo viime kesänä, mutta saimme sen vasta loppukesästä, joten oven asennus jäi tälle kesälle. Lisäksi olisi myös tapetointihommia.

Elokuu 2014


Remppaa olemme tehneet kahdestaan mieheni kanssa. Tässä vähän listaa siitä mitä olemme tähän mennessä tehneet:

Kesä 2011
  • Katon maalaus mustaksi peltikattomaalilla
  • Ulkoseinien maalaus tumman ruskeaksi
  • Kulmalautojen ja koristelistojen maalaus valkoisella

Kesä 2012
  • Terassin rakentaminen
  • Tuvan seinien ja katon maalaaminen valkoisella
  • Tuvan laminaattilattian asentaminen
  • Tuvan kahden seinän tapetointi
  • Uuden keittiön rakentaminen tupaan
  • Vanhan keittiön purkaminen ja sen maalaaminen ja lattian asentaminen

Kuva otettu heinäkuussa 2011 ennen ulkomaalaamista

Kesä 2013
  • Isomman makuuhuoneen maalaaminen, tapetointi ja lattian asentaminen
  • Pienemmän makuuhuoneen (vanha keittiö) tapetointi
  • Uusien ulkovalojen asennus terassille
  • Ulkotiskipaikan rakentaminen



Kesä 2014
  • Kuistin purkaminen ja korjaaminen
  • Kuistin ikkunan vaihto uuteen ikkunaan ja ulkomaalaus 
  • Kuistin sisämaalaaminen, tapetointi ja laminaattilattian asentaminen

Kesä 2014, kuisti remontoituna sisältä


Tämän lisäksi vielä erikseen sisustusjutut sekä huonekalujen maalaamiset ja kunnostamiset. Niistä taidan kirjoittaa ihan oman jutun.

Mukavaa torstai-iltaa!