lauantai 27. huhtikuuta 2013

Vanhojen tuolien maalausta

Meillä oli kahdeksan kappaletta vanhoja puisia ruokapöydän tuoleja, jotka säilytimme kun muutama vuosi sitten hankimme uudet rottinkiset ruokapöydän tuolit. Vanhat tuolit on hankittu Ikeasta varmaan 15 vuotta sitten, mutta kyseistä mallia myydään edelleen, mutta eri värisinä. Meidän tuolit olivat puun väriset/punaisella petsatut eli eivät kovin kauniit, mutta muuten hyväkuntoiset.


Maalasin kuusi tuolia valkoiseksi ja kaksi tuolia mustaksi. Lisäksi meillä oli myös yksi vanha neljän hengen ruokapöytä, jonka maalasin myös valkoiseksi. Se on myös hankittu Ikeasta noin kymmenen vuotta sitten. Neljä tuolia ja pöytä saivat paikkansa lasiterassilla, yksi tuoli työpisteessä, jossa pidän läppäriä vanhan ompelukoneen päällä, yksi makuuhuoneessa ja kaksi mustaa pojan huoneessa.



Näin kunnostus tapahtui:

·         karhensin ensin pinnan hiekkapaperilla hiomalla
·         sitten pohjamaalia yksi kerros, vuorokausi kuivumista
·         viimeinen kerros Empire-kalustemaalilla ja pari vuorokautta kuivumista

Aikaa maalaamiseen kului noin tunti per tuoli.




 Tässä vielä kuva, miltä tuolit näyttivät ennen maalaamista:


Rumilus tuoli


2 kommenttia:

  1. Niistä tuli kuin uudet, kivalta näyttää muutenkin!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia! Kiva kierrättää vanhaa, eikä aina tarvitse ostaa uutta.

    VastaaPoista