perjantai 10. lokakuuta 2014

Coffee House

Tein pientä päivitystä työpaikkamme kahvihuoneeseen. Kaikki lähti siitä kun sanoin, että aion hankkia uuden pöytäliinan. Työkaverit innostuivat siitä ja sanoivat, että olisi kiva jos laittaisit kahvihuoneeseen vähän uutta ilmettä.

 
Mietin, että ainakin pöytäliinan voisin vaihtaa ja vähän siivota ja karsia tavaroita kaappeihin ja irrottaa seinältä sinne kertyneitä julisteita, kortteja ym. Kalustusta eikä niiden paikkoja pystyisi vaihtamaan, joten kovin isoa muutosta ei pystyisi tekemään.


Seinälle laitoin muutaman uuden kahvi-aiheisen taulun ja uuden kellon. Lisäksi keräsin pihlajan oksia koristeeksi muutamaan maljakkoon ja vaihdoin kaksi tuolia toisesta huoneesta.


Sain apua työkavereilta huoneen siivoamisessa. Kovin suuri muutos ei ollut, mutta toi paljon iloa työyhteisössä. Juhlimme uudistuneen kahvihuoneen "tupareita" pullakahveilla.

Tässä vielä kuva siitä miltä kahvihuone näytti ennen.


Mukavaa syksyistä viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Viimeinen kuva on kyllä typillinen kahvihuoneen näköinen.
    Muutos on huikea, ei tarvitse paljon että saa piristystä arkeen, varmaan paljon kivempi tulla
    tauolle kun on tuon näköistä.
    Monica

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kohta täytyykin alkaa laittamaan vähän jouluista ilmettä!

    VastaaPoista