torstai 29. toukokuuta 2014

Uusia kuvia kodin makuuhuoneesta

Lupasin laittaa lisää kuvia makuuhuoneesta kun sisustus on kokonaan valmis. Tekstiilit ovat hiukan muuttuneet edellisistä kuvista. Oikein hyviä kuvia en saanut, koska valoa oli niin huonosti.




Maalasin ja tapetoin makuuhuoneen viime syksynä. Ja sängynpäädyn teimme itse. Keinutuolista voi katsella tv:tä, joka on vastakkaisella seinällä. Pussilakanat ja keinutuolissa oleva luonnonvalkoinen torkkupeitto sekä verhot ovat Ellokselta. Tekstityynyt ovat H&M:stä ja muut tyynyt ovat itse tehtyjä.  



 
Seuraaksi siirrynkin laittamaan mökkiä. Paljon uusia ideoita päässä, joita pääsee kesälomalla toteuttamaan mökillä. Kodin sisustamista ja remontointia jatketaan syksyllä. Silloin on vuorossa yläkerran wc:n uudistus ja portaiden maalaaminen ym.
 
 

 
Hyvää helatorstaita!
 


perjantai 9. toukokuuta 2014

Etukuisti

Talomme sisäänkäynnin edessä on pieni lasitettu etukuisti. Ostin kuistille rottinkituolin Ikeasta ja sen rinnalle käytetyn pienen pyöreän pöydän Tori.fistä 10 eurolla. Maalasin pöydän valkoiseksi ja hioin sitä myös vähän hiekkapaperilla, jotta siitä tuli kuluneen näköinen.


Kuistille paistaa aamuaurinko, joten nyt siinä on mukava istuskella vaikka aamukahvilla tai laittaa kenkiä jalkaan kun lähtee aamulenkille. Koristetyyny on vanha, jonka olen joskus itse ommellut.


Aikaisemmin kuistilla ei ollut mitään käyttöä, muuta kuin suojaa. Lattialla on samaa
harmaata terassimattoa kuin isommalla lasiterassillakin. Lyhty on ostettu viime keväänä HongKong- tavaratalosta kuten mattokin.

Tässä kuva miltä pöytä näytti ennen maalaamista.

 
 
Mukavaa viikonloppua!

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Terassi kesäkuntoon

Laitoin viikonloppuna kodin lasiterassin kesäkuntoon. Vaihdoin uuden terassimaton ja siivosin. Pöytä ja tuolit ovat vanhoja. Olen maalannut ne viime keväänä. Juttu niistä löytyy täältä.


Lasiovet pitäisi vielä pestä, mutta ajattelin tehdä sen vasta kun siitepölykausi on ohi. Olen myös tuunannut pari vanhaa ruukkua, johon voisi hankkia muutaman uuden kasvin.
 


Tässä alla vielä yksi kuva viime kesän kattauksesta. Terassimatto vaihtui vihreästä vaalean harmaaseen. Terasilla voi istua hyvin jo alkukeväästä sekä myöhään syksyyn, koska lasiovet pitävät kylmän ja tuulen loitolla. Yllä olevassa kuvassa lasiovet on vedetty sivuun.



Oikein hauskaa vappua!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Tuunattu tv-taso

Olen pitkään etsinyt käytettyä tv-tasoa, jonka voisin tuunata meidän olohuoneeseen sopivaksi. Halusin tehdä siitä saman tyylisen kuin arkkupöydästä, jonka maalasin aikaisemmin. Juttu arkkupöydästä löytyy täältä.



Löysin pitkän etsinnän jälkeen tv-tason Tori.fistä. Sain sen 40 eurolla ja vielä kotiin kuljetettuna. Maalasin sen valkoiseksi ja lopuksi hioin kulmia, jotta siitä tuli kuluneen näköinen. Vaihdoin myös uudet vetimet.



Alunperin se oli tummaa puuta. Tässä kuva siitä, miltä se näytti ennen käsittelyä. Parempaa kuvaa ei ole, koska en saanut enää otettua siitä kuvia kun se oli työ/maalaushuoneessani niin ahtaassa paikassa (kuva on Tori.fin myynti-ilmoituksesta).


Tv-taso ennen maalausta.


Mukavaa tiistai-iltaa!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Alakerran wc

Olemme pikkuhiljaa laittaneet kotia oman näköiseksi ja nyt vuorossa oli alakerran wc. Vaihdoimme kaapiston ovet uusiin valkoisiin oviin. Vanhat ovet olivat muovia, joissa oli puukuvio ja hassut vetimet, tyyliltään ihan 90-lukua.


Hankimme uudet ovet Ikeasta. Ne ovat Ikean vanhaa keittiömallistoa, jota saa vielä reilun vuoden verran erikseen tilaamalla. Uuden malliston mitoitus on muuttunut, joten ne eivät olisi sopineet. Vanhan malliston ovet tulivat Saksasta ja toimitusaika oli pari viikkoa. Ostin lisäksi pari valkoista koria alahyllyille, koska siihen ei löytynyt sopivan kokoista ovea.


Tässä vielä kuva uudesta ja vanhasta wc:stä. Vaihdoin myös pyyhkeet ja maton eri värisiksi. Myös pöntön kansi vaihdettiin valkoiseksi.  Kaakelit kelpaavat vielä toistaiseksi, vaikka eivät ihan tätä päivää enää olekaan, mutta sopivat muuten hyvin talon tyylin.

Uusi ilme vasemmalla ja 90-luku oikealla.

Mukavaa alkuviikkoa!

torstai 6. maaliskuuta 2014

Pitkästä aikaa

Hui, miten nopeasti aika on kulunut. Joulu tuli ja meni, samoin uusi vuosi. Ehdimme myös lomailla ennen joulua pari viikkoa Floridassa. Mitään sisustusjuttuja ja remontteja ei oikeastaan ole tehty talven aikana.


Hotellin altaalta


Otin kuvia tabletilla ihanasta hotellistamme, mutta en saanut siirrettyä kuvia tänne blogiin. Löysin onneksi kuvia hotellin nettisivuilta. Muutenkin on ollut vähän ongelmia koneiden kanssa, enkä ole päässyt päivittämään blogia. Oma läppärini sanoin itsensä irti ja tabletti ei tosiaan lataa kuvia, eikä sillä kyllä ole mukava kirjoittaakaan. Nyt sitten päivittelen blogia poikani koneella.


Perushuone, jossa kaksi parisänkyä.


Nyt kun kevät tulee, niin tekee taas mieli alkaa laittamaan kotia. Viime viikonloppuna aloitimme alakerran vessan uudistamista, mutta se on vielä hieman kesken. Laitan kuvia kun se valmistuu.



Kylpyhuone


Myös muutama maalausprojekti on tulossa ja olen ostanut myös muutaman uuden huonekalun. Niistäkin myöhemmin lisää. Ikeassa on tullut käytyä useammankin kerran, koska olen auttanut siskoani heidän talonsa sisustamisessa.



Aamiaispaikka, johon kuvassa on tehty hääkattaus.

Kuvat ovat Hilton hotellin nettisivuilta.


Ihanan keväinen keli!!

perjantai 8. marraskuuta 2013

Kuvia olohuoneesta

Sain vihdoinkin otettua kuvia olohuoneesta kun oli vieraita tulossa ja olin juuri siivonnut kaikki tavarat paikoilleen. Tämä ensimmäinen kuva on otettu keittiöstä päin. Edustalla näkyy miten ruokailutila sijoittuu olohuoneeseen nähden.



Vielä riittää tekemistä, pitäisi hankkia uusi tv-taso ja maalata joitakin puuosia valkoiseksi, (kuten listat, portaiden kaiteet ym.) jotta tilasta tulee raikkaampi. Tv-tason ajattelin hankkia käytettynä ja tuunata samalla tavalla kuin arkkupöydän, jotta ne sopivat yhteen. Taulujen sijasta kehystin muutaman mustavalkoisen valokuvan ja toiselle seinälle laitoin peilin.


Iso ikkuna on länteenpäin, joten olohuone on todella valoisa. Huonekorkeus on korkeimmasta kohdasta 7,5 metriä. Mielestäni tunnelma on kuitenkin kodikas ja lämmin eikä yhtään kolkko.


Mukavaa viikonloppua!