lauantai 26. lokakuuta 2013

Kodin makuuhuone

Saimme makuuhuoneen remontin valmiiksi. Yksi seinä tapetoitiin harmaalla kukkatapetilla, jonka mukaan sävytettiin maali, jolla maalattiin kaikki muut seinät.


Lisäksi mieheni teki itse uuden sängynpäädyn, joka maalattiin Helmi-kalustemaalilla. Hankimme myös uudet yöpöydät sekä maton. Tein myös muutaman uuden koristetyynyn sängyn päälle. Keinutuoli on tuotu mökiltä ja tarkoitus on, että siitä voi katsoa tv:tä, joka laitetaan vastakkaiselle seinälle tuunaamani lipaston päälle.


Muutama juttu vielä puuttuu, kuten lopulliset verhot, koriste-esineet sekä istuintyyny keinuun.
 Laitan myöhemmin uusia kuvia kun saan sisustuksen kokonaan valmiiksi.


Tältä makuuhuone näytti ennen. Paneeli ja yksi seinä olivat punaisia ja muut seinät kerman vaaleita.

Mukavaa viikonloppua sateesta huolimatta!

lauantai 5. lokakuuta 2013

Lipaston tuunaus

Tummanruskea lipasto sai uuden värin. Kuinka ollakkaan siitä tuli valkoinen. Luin yhtä ihanaa tanskalaista sisustuslehteä ja sain idean sieltä, että haluaisin lipaston päälle vanhaa harmaantunutta lankkua.


 Meidän pihalta ei löytynyt yhtään vanhaa lautaa. Katselin myös naapurin pihalla olevia kuormalavoja, jotka olivat kivasti jo harmaantuneet, mutta en kehdannut kysyä, koska nehän ovat palautustavaraa.


Lähdin sitten lenkille ja ajattelin, että tulen metsän kautta takaisin, jos siellä vaikka olisi jotain vanhoja lautoja, vaikka lapsilta jäänyt majan rakentamisesta. Aluksi ei löytynyt mitään, mutta kun olin jo luovuttanut, tuli vastaan muutama lauta. Ne olivat juuri sellaisia pitkään metsässä olleita harmaantuneita. Niitä sitten naputtelin lipaston kanteen. Lisäksi hioin laatikoita ja sivuja hiekkapaperilla, jotta sain lipastosta vanhan ja kuluneen näköisen.


Lipasto tulee meidän uudistettuun makuuhuoneeseen. Taustalla näkyy uusi tapetti, jonka laitoin makuuhuoneen päätyseinään. Kerron myöhemmin lisää makuuhuoneen uudistuksesta, kun saamme kaiken valmiiksi.


Tässä vielä yksi kuva siitä, miltä lipasto näytti ennen. Pinta oli käsitelty Osmo Colorin mahonki-vahalla.


Mukavaa lauantai-iltaa!

lauantai 31. elokuuta 2013

Uusi tiskipaikka mökille

Kesäisin on kiva tiskata mökillä ulkona ja meillä onkin ollut aina tiskipaikka ulkona. Meillä oli vanha pöytä ja vesiletku, josta tuli suoraan kaivosta vesi. Pöytä ja sen alla olevat laudat olivat jo viimeiset päivänsä nähneet, joten pyysin, että mieheni tekisi meille uuden tiskinpaikan. Uusi tiskipaikka valmistui jo loman lopulla, mutta nyt vasta sain otettua siitä kuvia.


Alle tehtiin pieni "terassi", jonka päälle tuli itsetehty tiskipöytä. Molemmat tehtiin kyllästetystä puusta. Tiskipöytään upotettiin tiskiallas ja alaosaan tehtiin hylly, jossa voi säilyttää tavaroita. Tässä muutama kuva uudesta tiskipaikasta. Nyt siinä on hyvin tilaa ja mukava tiskata kesäisin. Ja letkusta tulee suoraan lämmintä vettä,  kun aurinko lämmittää sen.


Mukavaa elokuun viimeistä, tervetuloa syksy!

tiistai 13. elokuuta 2013

Ruokailutila

Tässä muutama kuva kodin ruokailutilasta. Tilasin harmaavalko-raidalliset verhot Ellokselta, niiden piti aluksi tulla makuuhuoneeseen, mutta päätin kokeilla sopivatko ne ruokailutilaan. Ne ovat juuri sopivan pituiset ja sopivat hyvin ruokailuryhmän kanssa yhteen.


Ruokailuryhmä on tullut mukana vanhasta kodista. Pöytä on ainakin viisitoistavuotta vanha ja tuolit on hankittu 3-4 vuotta sitten. Maalasin ainoastaan pöydän kannen valkoiseksi Empire-kalustemaalilla.


Tuolien istuintyynyt olen aikoinaan itse ommellut. Kattokruunun ostimme jo keväällä kun muutimme. Maljakko on Ikean mallistoa. Sokerikko ja kermakko ovat sisustusliikkeestä Tukholman vanhasta kaupungista.



Toista viikkoa jo töissä, paluu arkeen on alkanut!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Pienemmän makuuhuoneen remontti valmis

Saimme myös pienemmän makuuhuoneen remontin mökillä valmiiksi. Huone oli aikaisemmin keittiö. Purimme keittiön jo viime kesänä ja maalasimme ja laitoimme uuden lattian. Täksi kesäksi jäi tapetointi ja sisustaminen. Sisustin pienemmästä makuuhuoneesta täysin erilaisen kuin isommasta, josta kerroin aikaisemmin.


Huoneeseen mahtuu juuri normaali 160 cm leveä parisänky sekä yöpöytä. Valitsin tapetiksi vaalean lankkutapetin, jonka tapetoin kahdelle seinälle vaakaan, jotta pienestä huoneesta tulisi suuremman tuntuinen.


Sängyt olivat jo olemassa, laitoin niihin helmalakanan ja petasin kauniilla tyyliin sopivilla pussilakanoilla. Lisäksi ompelin muutaman uuden koristetyynyn kukkakankaista. Huoneesta puuttuu vielä ovi, mutta laitamme sen jossain vaiheessa. Laitoin oviaukkoon väliaikaisesti verhon, koska huonetta käytetään vierashuoneena.




Kaksi viikkoa vielä kesälomaa jäljellä!!

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Tiiliseinän maalausta

Mökin molemmissa makuuhuoneissa on tiilimuurit, jotka maalasin valkoiseksi. Käytin maalaamiseen tavallista sisäseinämaalia. Tein kokeilun niin, että  toisen huoneen muurin maalasin kahteen kertaan, jolloin maalista tuli peittävä ja toisen vain yhteen kertaan, jolloin vanhaa tiiliseinää paistaa läpi.



Pienemmän makuuhuoneen sisustus tulee olemaan eri tyylinen kuin isomman, joten ajattelin, että rouheampi tyyli sopii paremmin pienempään makuuhuoneeseen. Ja isompaan sopii paremmin peittävä maali, koska huoneen sisustustyyli on romanttinen. Muuri pitäisi vielä maalata tuvan puolelta, joten halusin testata kumpi näyttää paremmalta.


Pienemmän makuuhuoneen tiiliseinä, joka on maalattu yhden kerran.

Isomman makuuhuoneen tiiliseinä, joka on maalattu kahteen kertaan.

Mukavaa kesä-lauantaita!!

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Makuuhuoneen remontti valmis

Saimme mökillä isomman makuuhuoneen remontin valmiiksi. Aluksi kaikki seinät ja katto maalattiin kahteen kertaan valkoisella sisäseinämaalilla. Sen jälkeen asennettiin lattiaan uusi tammilankku- laminaatti.


Huoneen nurkassa oli pieni kappale tiiliseinää, joka maalattiin myös valkoiseksi. Yksi seinä tapetointiin Sanduddin tapetilla nro. 4950-4. Tapetti on harmaa/hopea-valkoraidallinen.


Lisäksi pienen ikkunan puitteet ja oven karmit maalattiin valkoiseksi. Viimeisenä vedettiin sähköt uudelleen ja laitettin uusi kattovalaisin sekä katkaisin ja pistorasiat.


Huone sisustettiin tuunatuilla yöpöydillä (kts. aikaisempi juttu) ja vanhoilla mäntysängyillä, jotka maalattiin myös valkoiseksi. Huoneen sisustusajatus lähti liikkeelle ihanista ruusupussilakanoista, jonka ympärille kokosin tyyliin sopivia huonekaluja ja tekstiilejä.


Ompelin koristetyynyt harmaasta pilkullisesta kankaasta ja koristeeksi laitoin perintopitsiä sekä verhot ruusukankaasta myös pitsikoristein. Hankin uudet pöytävalaismet Clas Ohlsonilta. Lampunjalkojen väriksi valitsin harjatun teräksen ja vaaleanpunaiset varjostimet.


Ostin Ikeasta muutaman tekokasvin ja ruukun. Taulut tuunasin vanhoista kehyksistä, jotka maalasin valkoisella. Kehyksiin laitoin Ikean taidekortteja, joissa on kukkien kuvia (kts. edellinen juttu). Sisustin huoneen vaaleilla väreillä, koska huoneessa on vain yksi pieni ikkuna pohjoiseen, joten huone on aika pimeä.