perjantai 5. lokakuuta 2012

Uusi koti löytyi

Kävimme viime viikolla kirjoittamassa esisopimuksen aikaisemmin kertomastani tiilitalosta. Pääsimme myyjän kanssa hinnasta sopuun, mutta talon luovutus on vasta keväällä. Myyjä tuli hinnassa vastaan ja me taas joustimme luovutusajan suhteen. Joudumme muuttamaan kolmeksi kuukaudeksi vuokralle. Ajattelimme, että joudumme joka tapauksessa muuttamaan vuokralle, jos uutta asuntoa ei löydy pian. Nyt tiedämme kuinka kauan joudumme vuokralla asumaan ja pääsemme keväällä muuttamaan uuteen kotiin. Kyllä hyvää jaksaa odottaa.

Tässä muutama kuva talosta ulkoapäin. Kuvat ovat Oikotien ilmoituksesta. Laitan sisäkuvia myöhemmin, kun pääsemme muuttamaan.
 
Uusi kotimme sijaitsee viihtyisällä omakotialueella n. kahden kilometrin päässä nykyisestä kodistamme. Talo on paras meille, mitä olen viimeisen kolmen vuoden aikana käynyt katsomassa kun olen kierrellyt asuntoesittelyissä. Talo on uniikki arkkitehdin suunnittelema kaksikerroksinen täystiilitalo omalla 914 neliön tontilla. Siinä on lisäksi autotalli ja varasto sekä lasitettu etukuisti sekä lasitettu terassi. Olohuone on korkea ja siellä on kaunis varaava takka. Ruokailutila ja keittiö sijaitsevat muutaman askelman olohuonetta korkeammalla. Lisäksi alakerrassa on sauna, pesuhuone, kodinhoitohuone sekä erillinen wc. Kokonaispinta-ala autotalleineen on 184 m2.
 

Aikaisemmin luettelemistani kriteereistä kaikki muut täyttyivät, paitsi olisin halunnut yhden makuuhuoneen enemmän. Mutta tulin siihen tulokseen, että emme sitä huonetta tarvitse, koska makuuhuoneet ovat todella hyvän kokoisia ja esimerkiksi pojan huoneeseen saa sängyn ja työpyödän lisäksi vuodesohvan ja TV:n ja lisäksi ullakolla on paljon hyvää säilytystilaa. Kaupan päälle saimme ison ”walk in” vaatehuoneen, keskuspölynimurin sekä valmiin kauniin pihan, josta löytyy kaikki mahdolliset puut, pensaat ja kasvit. Näitä en edes osannut toivoa.

Mukavaa viikonloppua!

 

2 kommenttia:

  1. Hei Laura :) ihana blogi ja niin kauniit kuvat. Olette todella hienosti kunnostaneet sukunne kesäpaikkaa, jossa minullakin on ollut ilo ja kunnia viettää ihanaa aikaa silloin joskus kun oli lapsi ja nuori. Minulle on jäänyt sieltä paljon mukavia muistoja. Oikein hyvää joulunaikaa teille kaikille :)
    Lämpimin terveisin Maija

    VastaaPoista
  2. Paljon kiitoksia kannustavista sanoistasi! Tällaiset kommentit saavat lisää potkua blogin pitämiseen. Ja oikein hyvää joulun aikaa myös teille!!

    Jouluterveisin
    Laura

    VastaaPoista